Vastuullisesti
Särkijärven rannalla tuntureiden syleilyssä on hyvä lomalaisen levähtää. Istahtaa tunturissa kannon nokkaan tai kivelle. Seisahtua lumikengillä tunturin rinteelle katselemaan maisemia. Luontoretken jälkeen istahtaa saunan lauteille löylyjen liehiteltäväksi. Pulahtaa Särkijärven hellittäväksi – oli mikä tahansa kahdeksasta vuodenajasta.
Ja tietenkin nauttia omista poluista kaikkina kahdeksana vuodenaikana.
Siksipä meille on tärkeää toimia vastuullisesti ja tehdä yritystoiminnastamme kestävää niin luonnon näkökulmasta kuin sosiaalisesti ja taloudellisestikin.
Meille tullaan siksi, koska luonto ympärillämme on upeaa. Se on toimintamme tärkein lähtökohta. Ilman luonnosta huolehtimista, meillä ei olisi seuraavaksi mainittuja kaikkia kahdeksaa vuodenaikaa.
Pakkastalvi
Hankikantokevät
Jäidenlähtökevät
Yötön yö
Sadonkorjuu
Ruska
Ensilumi
Joulukaamos
Luonto ja sen keskellä majoittuminen on mukavaa!
Jotta majoittuminen olisi myös vastuullista, olemme valinneet lämmitykseen uusiutuvan energiamuodon jo 20 vuotta sitten, eli lämmitämme puuhakkeella. Sisustukseen olemme valinneet aikaa ja pesua kestäviä materiaaleja.
Meillä on sertifiointi
Särkijärven majat on pieni perheomisteinen lomapaikka, joka sijaitsee Särkijärven rannalla, 65 km Kittilän lentokentältä ja 12 km Muonion kylästä. Saman perheen omistuksessa yli 200 vuotta ja asunnon yli 80 vuotta.
Majoituskapasiteetti yhteensä 65 henkilöä ja viihtyisä ravintola Apaja. Järvisaunassa.
Kestävä kehitys on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Ja siksi anoimme Good Travel Seal-sertifikaattia ja saimme sen elokuussa 2023.
Tulevia toimenpiteitä mm:
Meillä on edessä lämmitysjärjestelmän uudistus. Tutkimme parhaillaan vaihtoehtoja. Haluamme löytää parhaan mahdollisen vaihtoehdon ilman kiirettä.
Meillä majoitut esteettömästi
Majoitustilamme ovat suunniteltu esteettömiksi. Kun ilmoitat etukäteen tarpeessta, toimitamme sisääntuloon myös luiskan. Suihku- ja wc-tilat ovat esteettömät.
Luonto on meille tärkeä arvo
Luonto ympärillämme on meille tärkeää, siksi sitoudumme yhdessä pitämään siitä huolta. Pidämme yhdessä ympäristön siistinä.
Eväät lähimaastosta
Poimimme itse marjat. Kala tulee aina mahdollisuuksien mukaan Särkijärvestä ja poro Raattamasta.
Aitoja iloja, nautintoja ja hyvää mieltä yhdessä pienesti mutta sydämellä